Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Taukojumppa

Lisätty 10.09.2015

Sain alkusyksystä homman taukojumpan vetäjänä. Tästä hommasta nautin täysin siemauksin, on palkitsevaa nähdä kuinka tärkeä hetki pieni vetreyttely on pitkän päivän toimistossa istumisen keskelle tai hyvä vastine koko päivän jaloilla seisomiselle pieni venyttely on.

Tästä keksinkin kirjoittaa pienen esimerkkijumpan jota kukin voi omalla työpaikallaan soveltaa työtahtiinsa soveltuvaksi. Taukoja olisi hyvä pitää useita päivässä, keho kaipaa pientä liikettä, istuminen ei ole hyväksi. Ihan jo pelkällä ylösnousemisella keho herää. Ja siihen kun yhdistää vielä rauhallisen hartioiden pyörityksen, jolloin niska vetreytyy ja verenkierto lisääntyy, vireystaso nousee. Joten;

1. Nouse ylös, pyöritä hartioita

 

Istuessa tai vaikka painavia kuormia kantaessa sitä painuu hieman kasaan. Ryhti huononee ja selkä pyöristyy. Tähän apua tarjoavat seuraavat liikkeet;

2. Tuo kädet venyttäen sivuilta ylös, kurkota kohti kattoa.

3. Tuo kädet venyttäen sivuilta alas, ota käsistä kiinni selän takaa ja ojenna rintakehä eteen.

Istuessa myös jalat ovat ilman aktivaatiota ja seisomatyössä kuormitus jaloille on kova. Jalat tarvitsevat myös liikettä jaksaakseen, joten;

4. Jalkaheiluri: Tuo paino toiselle jalalle, tarvittaessa pidä tuki esim pöydästä, lähde heiluttamaan jalkaa eteen ja taakse mahdollisimman isolla linjalla jotta liike tuntuu lonkassa ja pakarassa.

5. Reiden venytys: Paino toisella jalalla, ota toisen jalan nilkasta kiinni ja anna venyä hetki.

Selkäranka ja sen tukilihakset kaipaavat myös liikettä, ja tähän hyviä liikeratoja ovat erilaiset kierrot, kuten;

6. Tuo kädet lanteille jalat sopivassa haara-asennossa. Pidä lantio suunnattuna eteen ja lähde kiertämään ylävartaloa puolelta toiselle, kierrä myös päätä samalla jotta liike on kokonaisvaltainen alhaalta ylös asti. Pidä liike rauhallisena ja anna venytyksen tuntua kierron ollessa sivulla.

Tässä muutama liike joilla vetreyttää kehoa työpäivän aikana. Hyvä olisi tehdä vaikka yksi liike puolen tunnin välein, veikkaan että kroppa kiittää ja mieli on myös virkeämpi työpäivän jälkeen. Pienillä muutoksilla kohti parempaa fiilistä. Haasta työkaveri mukaan, saatte toisistanne tukea.

Eikä ollut vaikeita liikkeitä toteuttaa, eihän?

Siitä vain rohkeasti kokeilemaan!

Anne  ♥