Aurinko paistaa, on lämmin. Sortsit ja toppi päälle ei tarvitse muuta. Jotain liikuntaa olisi kiva harrastaa... salille? Ei! Ulos ja pyörän satulaan, nauttimaan Suomen luonnosta ja kesän ihmeistä!
Suomen kesä on niin lyhyt ja tosiaan sadepäiviä riittää jotta sisätiloissa voi kököttää. Niinpä hyvän ystäväni kanssa otettiin kaksipyöräiset ratsut ja lähdettiin heittämään fillarointi lenkkiä! Hyvässä seurassa ne reisiä raastavat ylämäetkään ei tunnu niin tappavilta kun niille voi alamäessä nauraa!
Suunnitelma oli polkaista Mäntsälästä Onkimaan kautta Nummisten kyläkaupalle ja sieltä pienen mutkan kautta takaisin.
Mäkiä riitti matkalla molempiin suuntiin tasaisen tappavasti ja ensimmäinen pysähdys tehtiin Onkimaalla uimarannalla. Kyllä reisissä oli mukava pieni polte ja hiki valui ohimolta, uimaan pulahdus olisi virkistänyt todella mukavasti, mutta eipä tohtinut arkajalat mennä kun rannassa varoitettiin sinilevästä. Tyydyttiin siis hörppäämään vettä ja istuttiin hetki laiturilla auringon helliessä.
No siitä sitten tavoitteeseen, kyläkaupalle, oli enää 4 kilometriä mäkistä hiekkatietä, niin ylämäkeen kuin hurjaan alamäkeenkin (tuntui että nyt lähtee pyörä alta kun vauhti oli niin hurjaa).
Kaupalla vihdoin nämä kaksi reipasta polkijaa päättivät nautiskella helteen kunniaksi oikeen jädet!
Ja sillä energialla loppumatka kotiin sujuikin leppoisasti! Oikeestaan pääsi jo sellaiseen fiilikseen että voisi polkea vielä kuinka ja kauan! Suunniteltiinkin jo heti uutta retkeä, hieman pidempää... No jospa se saadaan tässä vielä toteutettua, niin siitä kuulette varmasti myöhemmin...
Eli kaikki ulos, tyyli vapaa, oli se sitten kävellen, juosten, pyöräillen, treenaten... kunhan teet sen ulkona nauttien!
Anne ♥
