Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Juoksufiilis

Lisätty 08.10.2015

Tykkään juoksemisesta todella paljon, harvoin sitä ehdin tekemään muiden aktiviteettien takia ja normaalisti juoksukauteni keskittyy kesälle. Silloin ryhmäliikunta tunnit ovat tauolla suurimmaksi osaksi ja mikäs sen mukavampaa kuin täyttää liikuntatyhjiö luontopoluilla pinkoessa.

Tänä kesänä juoksut jäi tosi vähälle, oikeastaan tuli juostua vain jos asiakkaille kuului juoksua treeniohjelmaan. Hyvää nekin hölkät teki, mutta ei ole kuitenkaan sama asia kuin lähteä yksin pinkomaan lenkki polulle kellon tikitystä vastaan.

En tiedä mistä johtui että tänä kesänä ei paljon lenkkareita poluilla kulutettu kuin kävellen. Onnistuiko sitä olemaan niin kiireinen? Osa syy varmaan sekin että tälle syksyä ei aikataulut osunut kohdilleen minkään juoksutapahtuman kanssa. Normaalisti olen elokuulle ilmottautunut johonkin tapahtumaan, jolloin treenaamisellekin on hyvä syy. Ihana asettaa itselle jokin tavoite ja lähteä sitä saavuttamaan kovan työn kautta.

Viime vuonna osallistuin Kellokoskella järjestettävään FallTex Runiin. Matka vaihtoehtoina oli 6 tai 12km. No mä en ole mikään pitkän matkan juoksija joten 6km on mulle ihan sopiva. 6km tavoiteaika on vielä joku päivä 30min, nyt mentiin vielä hieman yli kun aika oli 35min 55sek. Toki helleaalto vei voimia ja hölmönä en ottanut edes vesipulloa matkalle mukaan, kun ajattelin että puolen välin vesipiste riittää vallan mainiosti... se oli virhe ja illalla kärsin nestehukan aiheuttamasta päänsärystä ja heikotuksesta. Sain kunnian myös pitää vartin alkulämmittelyn juoksuporukalle ennen starttia.

Juoksua mutkistaa myös se että koiria en voi juoksuille ottaa mukaan, Aadan ja Siirin kanssa juoksu sujuu, mutta Nella ei pidä hihnahölkästä yhtään. Jotenkin ei raaski yhtä jättää kotiin yksin ja kauhee miettiminen aina et ottaisko Aadan vai Siirin mukaan, helpoin on sit mennä yksin.

No eilen sain sit juoksukipinän, teki niin älyttömästi päästä heittää töppöstä toisen eteen! No suuntasin Hirvihaaran kuntomajalle, siellä kun on maastohaastetta mäkien muodossa ja ihana pehmee hiekkapohja. Alkulämmittelyks vähän sivuloikkaa, polvijuoksua, askelkyykkyä ja kyykkyhyppyjä, sai jalkoihin hyvän lämmön. Ja sit eiku kiertämään haasteellinen 4,7km lenkki. Kellon laitoin aikaa ottamaan ihan vaan huvin vuoks, tarkotus oli vaan nauttia kipakasta syyskelistä ja hölkötellä rauhallisesti. No fiilis tais olla kohdallaan kun kierroksen päätteeksi aika oli 23min 54sek, joka on tän hetken paras ajastettu kierros! Paransin jopa minuutilla edellistä kellotettua lenkkiä samalla matkalla!

 

 

Kyllä oli hyvä mieli "vahinkoennätyksestä", loppujäähdyttelykäppäilyjen jälkeen tyytyväisenä kotiin herkuttelemaan puolukkapiirakalla ;)

 

 

Anne ♥