Vappu juhlinnan jälkeen aika palata ruotuun ja katkaista muutaman kuukauden kisatauko. Aadan kanssa suunnattiin siis Helsinkiin kahden agility-startin ajaksi. Koko lauma oli kyllä mukana kannustamassa ja mikäpä kisatessa kun oli ekaa kertaa sponsoripöksyt jalassa!!
Lemmikkieläinpuoti F-Animal Haarajoelta siis saatiin tueksemme kisoihin ja toivottavasti keretään paljon tulevana keväänä ja kesänä näissä hienoissa pöksyissä mainostamaan ja juoksemaan!
Keli oli kostea ja pilvinen, mutta sateelta onneksi vältyttiin. Mukavat radat oli kumpikin ja kivaa oli pitkästä aikaa juosta kelloa ja virheitä vastaan.
Kovaa mentiin, lämmin tuli kylmyydestä huolimatta. Eka rata meni aivan penkin alle, oli hieman kisakankeutta ilmassa sekä koiralla että emännällä. Mutta toisella radalla nähtiin Aadan parasta osaamista ja rata rullasi alusta loppuun niin sujuvasti että vaikka olis joku riman tiputus tai vastaava pieni moka tullut niin ei olisi edes harmittanut, olin niin ylpeä! Ja nolla ratahan se sitten oli, ensimmäinen sellainen 2-luokassa! Kolmas sija saatiin, kaksi nopeampaa kilpakumppania joukossa oli.
Väsyneinä mutta onnellisin a tämä lauma matkasi kotiin palkintojen kera. Uusi pehmopossu, Voitto nimeltään, oli Aadalla koko illan kainalossa. Siitä pidettiin tiukasti huolta, ettei vaan Siiri tai Nella päässyt siihen käsiksi, olihan se Aadan ihan itse voittama.
Näihin kuviin ja onnen tunteisiin
Anne & Aada ♥
ja PS. Käykäähän puodissa ;)
