Tänään pääsin pitkästä aikaa rakkaan harrastukseni pariin; ratsaille! Viime kerrasta on jo ihan liian kauan, edellisen kerran pääsin hevosen selkään tammikuussa!
Siskon kanssa keksittiin jo vuosi sitten, että olisi mukava päästä ratsastamaan Hämeenlinnaan Aulangon luonnonsuojelualueen upeisiin maisemiin. Vihdoin tämä haave toteutettiin ja varattiin maastotunti Aulangon ratsastuskoululta. Mukaan lähti myös siskoni ystävä Teija.
Matkaahan Hämeenlinnaan tulee vajaa 100km suunta, ja kyllä sitä ajellessa mietti että onkohan tässä taas mitään järkeä, eikö lähempänäkin jotain ratsastusta olisi ollut?
Mutta hämeen seudulle tullessa järvimaisemat ja puiden varjostamat ajotiet vastasivat jo tähän kysymykseen, että tällane upee kelikin kun oli niin en vaihtaisi hetkeäkään ja reissu on varmasti vaivan väärti!
Perillä mieliala vain kohosi entisestään (jos se oli edes mahdollista...) Rauhallisuus mikä tallilta huokui, ihana lämmin ilma, upeat maisemat ja aivan ihana ja ystävällinen henkilökunta toivottivat lämpimästi tervetulleiksi. Talli ja hevoset näytettiin meille ja pääsimme laittamaan ratsuja valmiiksi. Omani oli jo tunnilla joten auttelin siskoani.
Siskoni sai ratsukseen jykevärakenteisen Vilin. Parivaljakolla tuntui synkkaavan heti, ja odotukset mukavasta retkestä vain kohosivat.
Teija sai ratsukseen Vaalenruskean Tuksun (mukava lempinimi...)
Minä puolestani kapusin Korkealle uljaan mustan Diivan selkään (ja toivoin ettei nimi ole enne...)
Hymy korvissa olimme kaikki vihdoin valmiita lähtemään poluille kavioita kopsuttelemaan ja harjat hulmuten nauttimaan maastolenkistä. Alkuun kuljimme rantatietä pitkin rauhallista käyntiä. Vastaan tuli lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä joista hevoset eivät olleet moksiskaan. Näinpä kaikki tuntuivat rentoutuvan kukin oman ratsunsa selässä.
Jonkin matkää käynnissä tepasteltuamme pääsimme autotien yli luonnonsuojelualueen puolelle. Siellä luonnon vehreys ympäröi meitä ja ei voinut kuin vain ihastella näkymiä ja nauttia alla olevan suuren ja voimakkaan eläimen kuljetuksesta. Leppoisalla meiningillä mentiin ja välillä ravasimme polkuja pitkin rennoin askelluksin.
Rentoutumisesta kertoo jo sekin että vaikka kamera oli taskussa, kuvien nappaaminen unohtui täysin vaikka olisi ollut hyviä tilaisuuksia...
Tunti kului aivan liian nopeasti, niinkuin aina hevosten läheisyydessä. Tallipihalle päästyämme olimme kaikki aivan sanattomia, ensinnäkin upeasta ympäristöstä, mutta enemmänkin siitä miten hienosti kaikki autoilijat, pyöräilijät, lenkkeilijät ym suhtautuivat tällaiseen ratsukkojoukkoon. Tästä retkestä ei tullut kuin loistavalle tuulelle. Kaikille osui tason mukaiset hevoset, ilma oli kohdillaan ja reissu oli kaikin puolin onnistunut,
Suuret kiitokset Aulangon ratsastuskoululle, erittäin mukavalle vetäjälle ja tallihenkilökunnalle. Niin hevosia unohtamattakaan!
Niin.. kannattaako sitä jonkun ratsastusreissun takia ajella näinkin kauas? Kannattaa!! Ja varmasti mennään uudestaankin!
Hirnahduksin
Anne ♥